Pyydä tarjous!

Harri Lehtilä – Monipuolista kuljetus- ja nostoalan palvelua jo kolmen vuosikymmenen ajan.

Siirtolavojavuokrauksen ja ongelmapuunkaadon lisäksi tarjoamme kuljetus ja nostopalveluita sekä kalustovuokrausta yksityishenkilöille ja yrityksille.

Nostopalvelut, kuljetuspalvelut

Nostopalvelut

Käytämme kauko-ohjattavaa Palfinger-nosturia, jonka nostoteho 15 metrin päästä on 970 kg. Nosturissamme on myös mekaaninen puomi jonka ulottuvuus on 17 m.

Puominosturiimme on vaihdettavissa monipuolisia työpäitä.

Käytössämme on mm.

  • Tukkikoura puunrunkojen ja esimerkiksi putkien nostoihin ja siirtoihin
  • Magneettinostin metallisen kappaletavaran nostoihin
  • Nostokori
  • Sorakoura soran ja mullan levitykseen (tilavuus 0,8m³)

Ota yhteyttä ja pyydä tarjous!

Hydraulinen sorakoura on monipuolinen työväline

sorakouraSoran, mullan ja esimerkiksi murskeen levitys käy nopeasti ja vaivattomasti.

Kouran avulla voimme esimerkiksi auttaa rakentajaa – nostamme hiekat perustusten keskelle, levitämme mullan pihamaalle ennen nurmikkotöitä, eikä kottikärryjä tai lapiota enää tarvita.

Palveluihimme kuuluu myös säkitetyn ja irtonaisen kate-aineksen ajo, kouralla levitämme vaikka irtomullan nopeasti ja siististi tai nostelemme säkitetyn tavaran juuri sinne, missä sitä kaivataan.

Sorakouralla onnistuu myös lasten hiekkalaatikoiden tyhjennys ja täyttö.

Tukkikoura helpottaa puiden kaadoissa, siirtelyissä ja kuljetuksissa

tukkikouraTukkikouralla voimme kerätä kaatamamme puut ja kaatojätteen siisteihin pinoihin, halutessasi nostamme kouralla ne kyytiin ja viemme pois mennessämme.

Kouran nostokapasiteetti ja –varmuus on omaa luokkaansa.

Käytössämme on myös Bobcat-tyylinen pieni liukuohjautuva kuormaaja.

bobcat

Kuormaaja on erinomainen ahtaissa paikoissa! Suoritamme laitteella mm.

  • Erilaisia pieniä soran, mullan, lumen, ym. tarvikkeiden siirtoja. Kapea 177cm levyinen kauha mahdollistaa pääsyn ketterästi ahtaampiinkin paikkoihin!
  • Porauksia ja kairauksia. Terän halkaisijat 20cm, 30cm ja 40cm.
  • Puskulevyllä maan ja lumensiirrot
  • Kaivurilla pienet ojien, ym. kaivuut
  • Trukkipiikeillä painavienkin lavojen siirrot

Ota yhteyttä ja kysy lisää pikkukuormaajasta!

Kuljetuspalvelut

Kuljetamme tarvittaessa kappaletavaraa Turun ja lähikuntien alueella. Kuljetuspalveluihimme kuuluu myös mullan- ja soranajo.

Kalustollamme hoituvat monenlaiset kuljetukset, ota yhteyttä ja kysy lisää!

Vuokraamme myös

umpikoriautoUmpikoriauto

Sisämitoiltaan 2,54m leveä, 6,15m pitkä ja 2,15m korkea umpikorin on tilavuudeltaan 34m³. Umpikoriauto on erinomainen muuttoihin ja esimerkiksi tilapäiseksi esiintymislavaksi tilaisuuksiin.

Ota yhteyttä ja tiedustele autoa!

Muuttojen yhteydessä kysy myös laatikoita!

varoitusvaunuVaroitusvaunu

Kestävärakenteinen ja kevyesti siirreltävä varoituslaite on perässä hinattavaa mallia. Varoitusvaunussa on oma kestävä akku josta varoitusvaloihin saadaan virta. Varoitusvaunu on varusteltu molemminpuoleisilla ohjauskylteillä ja työmaa-kyltillä. Erittäin näkyvää ja melkein kolme metriä korkeaa kylttiä on helppo kuljettaa – sen kuljetuskorkeus on vain 85cm. Tarvittaessa opastamme varoitusvaunun käytössä. Varoitusvaunua pystyy vetämään myös henkilöautolla.

Ota yhteyttä ja kysy lisää!